Skip to content

Asukkaat kertovat: Raili ja Markku Sumiala

”Pidämme asuntomme isoista puupinnoista, korkeista tiloista ja hienoista näkymistä. Yhteisellä olohuoneella on suuri merkitys.”

Raili ja Markku Sumiala asuvat senioritalo Hillan kolmannessa kerroksessa 62,5 neliön päätyasunnossa. Huonekorkeutta olohuoneessa viistokaton alla on jopa kuusi metriä. Ikkunoista avautuu näkymä Porin kuudennen kaupunginosan puutalojen ylle.

Sumialat ovat uuteen kotiinsa tyytyväisiä.

”Pidämme asuntomme isoista puupinnoista, korkeista tiloista ja hienoista näkymistä”, he sanovat.

He arvostavat ympäröivän puukaupunginosan perinteistä rakennuskantaa ja Porin keskustan läheisyyttä. Myös puukerrostalon rauhallisuus saa heiltä kehuja. ”Täällä on niin hiljaista. Vaikka naapurissa olisi radio kovalla, edes käytävään ei kuulu ääniä”, Raili sanoo.

Oma yksityisyys ja vapaaehtoista yhteistä ohjelmaa

Hillaan Sumialat muuttivat Nakkilasta, jossa he asuivat vanhassa puutalossa Kokemäenjoen rannalla. Muutto 240 neliön talosta kerrostaloasuntoon tarkoitti luopumista paljosta.

”Teimme tyhjennystä pitkään. Tori.fi oli ahkerassa käytössä. Veimme paljon tavaraa myös mökille Eurajoelle. Mutta on kiva, että voi hoitaa tavaroiden lajittelun itse”, he sanovat.

Elämä Hillassa on ollut mukavaa.

”Täällä on kiva tunnelma. On oma yksityisyys ja vapaaehtoista yhteistä ohjelmaa. Yhteisillä kahveilla käydään aina torstaisin. Koordinaattorimme Anne jakaa meille ’lukujärjestyksen’, josta selviää tuleva ohjelma”, Markku kertoo.

Yhteisellä olohuoneella on suuri merkitys

Sumialat toteavat, että jos tämä olisi tavallinen kerrostalo, ei olisi yhteisiä olohuoneita, eikä voisi samalla tavalla tavata naapureita.

”On ollut hyvä oivallus, että taloon on vain yksi sisäänkäynti. Kaksikin rappua jo hajottaisi porukkaa. Sillä, että vaan kohdataan käytävällä tai moikataan kun joku on lehteä lukemassa, on merkitystä. Kun vanhenee, niin yhteisellä olohuoneella on entistä suurempi merkitys.”

Asunnosta avautuu kaunis näkymä vanhalle puutaloalueelle.