SKiB-kampus on yksi neljästä finalistista, joista yksi voittaa Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon lokakuussa. Voittajan valitsee Eurooppa-tutkija Timo Miettinen.
Ehdolla ovat asuintalo SKiB-säätiön SKiB-kampuksen lisäksi Helsingin Muurarimestari, Kuusijärven savusaunat ja The Lost Shtetl -museo Liettuassa.
Finalistikohteet on valinnut Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) hallituksen nimeämä esiraati. Finalistit valikoitiin avoimella haulla saatujen ehdotusten joukosta.
”Valitsimme neljä hyvin erityyppistä kohdetta – asuinrakennuksen, kulttuurikampuksen, museorakennuksen ja saunat. Typologioiden, mittakaavojen ja materiaalien kirjo on laaja. Yhteistä kohteille on se, että ne palvelevat yhteisöjään harkitusti ja kestävästi”, esiraadin puheenjohtaja, professori Panu Savolainen sanoo.
Rakennukset kertovat tarinaa yhteisöstään
Voittajan valitsee vuosittain vaihtuva tuomari. Tänä vuonna sen pääsee tekemään eurooppalaiseen filosofiaan ja aatehistoriaan erikoistunut tutkija ja tietokirjailija Timo Miettinen, joka tunnetaan myös aktiivisena eurooppalaisen politiikan kommentaattorina.
Kiertäessään kohteissa Miettinen pohti etenkin sitä, millaista tarinaa yhteisöstä niiden arkkitehtuuri kertoo ja miten rakennukset rakentavat historiallista jatkuvuutta.
”Sen lisäksi, että kohteet heijastavat oman aikamme arvoja ja käytäntöjä, ne tuntuivat monessa tapauksessa myös kurkottavan näiden yli. Siihen, millaista asuminen, oppiminen, luontosuhde tai historian muistaminen voisi parhaimmillaan olla”, Miettinen arvioi.
Porin SKiB-kampuksessa tuntee olevansa osa jotakin laajempaa
SKiB-kampus on SKiB-säätiön (Svenska Kulturfonden i Björneborg) hanke, joka valmistui viime vuonna Porin keskustaan. Kokonaisuuteen kuuluu peruskorjattujen 1960-luvun punatiilisen koulun ja 1930-luvun Rosa Husetin lisäksi Kulturhuset Fiini -uudisrakennus.
Fiinin pronssinen julkisivu yhdistyy hienosti kadunkulman jykevään punatiiliseen koulurakennukseen. Kirjastoon on luotu rauhallisia lukupaikkoja kadunvarteen ja Fiinin kahvilasta avautuu näkymät kahteen suuntaan leikkipihalle. Lukiolaisten tilat kehystävät kahvilan korkeaa valokuilua. Kulttuurikeskuksen äänet kantautuvat pehmeästi ylempiin kerroksiin osaksi nuorten touhuja.
Esiraadin mukaan parasta antia on kampuksen lukuisten eri toimintojen muodostama kokonaisuus: ”rakennuksessa tuntee olevansa osa jotakin laajempaa, ja siellä kasvaa niin kävijänä kuin koululaisena osaksi moniäänistä yhteiskuntaa.”
Suunnittelutyöstä vastasivat JKMM Arkkitehtien arkkitehdit SAFA Samuli Miettinen (pääsuunnittelija), Asmo Jaaksi, Teemu Kurkela, Juha Mäki-Jyllilä, Susanna Elmnäinen (projektiarkkitehti) ja Katariina Knuuti (projektiarkkitehti) sekä sisustusarkkitehti Sanna von Bruun.
Helsingin Muurarimestari on vähäeleinen mutta korkealaatuinen asuinrakennus
Vuonna 2024 Oulunkylään valmistunut asuinkerrostalo Helsingin Muurarimestari yhdistää onnistuneesti teknisen kestävyyden ja asumisen laadun. Rakennusmateriaalina on käytetty hengittävää massiivitiiltä ja rakennuksessa on painovoimainen ilmanvaihto. Kahteen ilmansuuntaan avautuvien asuntojen pohjaratkaisut ovat monipuolisia.
Julkisivut vaihtelevat ilmansuunnan mukaan: pääkadun puolella ikkunat on paksun tiilimuurin ansiosta voitu upottaa syvälle seinään, kun taas muilla julkisivuilla vaaleat tiilipilasterit jäsentävät parvekkeita.
Esiraati kuvailee Muurarimestaria vähäeleiseksi mutta korkealaatuiseksi asuinrakennukseksi, jonka tilat on suunniteltu huolella, kestävästi ja kauniisti.
Rakennuksen arkkitehtisuunnittelusta vastasivat Avarrus Arkkitehtien arkkitehdit SAFA Pauli Siponen (pääsuunnittelija), Noona Lappalainen (projektiarkkitehti), Niilo Ikonen ja Atte Aaltonen sekä arkkitehdit Erno Laakso ja Iida Siponmaa.
Kuusijärven savusaunojen arkkitehtuuri asettuu osaksi maisemaa
Vantaan Kuusijärven virkistysalueelle viime vuonna valmistuneet savusauna- ja pukuhuonerakennukset täydentävät alueen saunarakentamisen perinnettä ympäristöään kunnioittaen. Tummat, puuverhoillut julkisivut ja kasvikatteiset aumakatot sulautuvat rinteen suojaan lähes huomaamattomasti.
Esiraadin arvion mukaan erityisen ansiokasta on harkittu saunomiskokemus. Pukuhuoneista ja suihkutiloista siirrytään saunoihin ulkotilan kautta, jolloin luonto nivoutuu olennaiseksi osaksi saunomisrituaalia.
”Materiaalien huolellinen käyttö, mittakaavan hallinta ja ajaton tunnelma tekevät rakennuksista poikkeuksellisen korkeatasoisen esimerkin uudesta suomalaisesta saunarakentamisesta, jossa arkkitehtuuri, maisema ja käyttäjäkokemus yhdistyvät vaikuttavalla tavalla”, esiraadin arviossa todetaan.
Rakennusten suunnittelusta vastasivat Mer Arkkitehtien arkkitehdit SAFA Julia Hertell (rakennussuunnittelija) ja Kaisa Riippi (projektiarkkitehti) sekä Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Tallin arkkitehdit SAFA Jenni Hölttä (pää- ja rakennussuunnittelija) ja Minna Lukander (pääsuunnittelija lupavaiheessa).
The Lost Shtetl -museo on unikuva kadonneesta juutalaiskylästä
Liettuan maaseudulla, keskellä peltoja valkoisena hohtava The Lost Shtetl -museo asettuu Liettuan Šeduvan maisemaan unikuvana kadonneesta kylästä. Museo kertoo tarinan yhdessä yössä vuoden 1941 holokaustissa hävitetystä juutalaisyhteisöstä.
Vuonna 2025 valmistunut museo koostuu rykelmästä toisiinsa kytkeytyviä, harjakattoisia rakennuksia, joiden arkkitehtuurissa vuorottelevat metalli, kivi, puu ja lasi. Sisätilojen detaljiikka ja toteutus on erittäin korkeatasoista. Museokierroksen päätteeksi kuljetaan pitkin korkeaa kanjonimaista tilaa, kohti päivänvaloa ja Šeduvan entiselle juutalaiselle hautausmaalle avautuvaa ikkunaa.
”Museon sisätilojen arkkitehtuuri ja tilojen kudelma sovittautuu osuvasti ja hienovaraisesti museon sanomaan ja kerrontaan”, esiraati arvioi.
Museo on Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtien käsialaa: pääsuunnittelijana toimi arkkitehti SAFA Rainer Mahlamäki ja projektiarkkitehteina arkkitehdit Ilkka Syrjäkari, Owen Lambert, Panu Härmävaara, Jukka Savolainen. Paikallinen yhteistyötoimisto oli Studija 2A.
Toimiston Varsovaan suunnittelema Puolan juutalaisten historian museo Polin voitti vuonna 2014 myönnetyn ensimmäisen Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon.
Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto
Vuodesta 2014 myönnetty Arkkitehtuurin Finlandia on Suomen arvostetuin arkkitehtuuripalkinto, jonka tarkoitus on lisätä arvostusta laadukasta arkkitehtuuria kohtaan ja nostaa esille arkkitehtuurin kulttuurista arvoa ja hyvinvointia lisäävää merkitystä.
Palkinto myönnetään kolmen viime vuoden aikana valmistuneen rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta – suomalaisen tai ulkomaisen arkkitehdin Suomeen suunnittelemasta työstä tai suomalaisen arkkitehdin ulkomaille suunnittelemasta työstä. Palkinto jaetaan tänä vuonna 13. kerran.
Suomen Arkkitehtiliiton hallitus nimeää Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon esiraadin jäsenet. Palkinnon esiraatiin kuuluivat tänä vuonna arkkitehtuurin historian ja restauroinnin professori, arkkitehti Panu Savolainen (raadin puheenjohtaja), arkkitehti ja työelämäprofessori Anssi Lassila, kestävän asuntosuunnittelun professori, arkkitehti Sofie Pelsmakers ja arkkitehti Miia-Liina Tommila. Esiraadin sihteerinä toimi arkkitehti Paula Huotelin.
Palkinnon verkkosivut: https://www.arkkitehtuurinfinlandia.fi/
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on suomalaisten arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhteisö, joka toimii aktiivisesti arkkitehtuurin ja laadukkaan elinympäristön puolesta. Safaan kuuluu 3800 arkkitehtia ja arkkitehtiopiskelijaa.