Arbetsstipendium
Mahdollisuus hakea 25 000 euron suuruista apurahaa kulttuurin parissa työskentelyyn.
Stipendejä myönnetään korkeintaan yksi vuodessa työskentelyyn seuraavan kalenterivuoden tammikuu-joulukuu -ajalla yhdelle satakuntalaiselle kulttuuriammattilaiselle.
Haku on auki ja jatkuu elokuun loppuun 31.8.2026 asti.
Työskentelystipendi
Työskentelystipendi on tarkoitettu haettavaksi päätoimiseen työskentelyyn kulttuurin parissa ja on arvoltaan 25 000 euroa. Stipendiä haetaan kalenterivuodelle. Tällä tavalla pystymme mahdollistamaan yhden satakuntalaisen tekemää kulttuurityötä.
Stipendejä myönnetään korkeintaan yksi vuodessa.
Hakijan tulee asua Satakunnassa, olla haettavan alan ammattilainen ja pystyä hakemuksellaan osoittamaan että haettavalla apurahalla edistetään ruotsinkielisiä kulttuuripyrkimyksiä.
Hakemuksessa tulee yksityiskohtaisesti kuvailla tai osoittaa tehtävän työn tavoiteltu lopputulos, siihen liittyvä prosessi, ajankäyttöön ja sisältöön liittyvät suunnitelmat sekä mahdollinen tähän asti projektia edistävä työ.
Hakuaika on elokuun loppuun. SKiB:n hallitus käsittelee kaikki hakemukset kokouksessaan marraskuussa. Hakijat saavat tiedon päätöksestä ennen vuodenvaihdetta.